|
Taevas kisub kõrgeks, sügis astub maha.
Jälle kukub asju diivanite taha.
Liikumatult istun iseenda süles,
pole mingit soovi võtta asju üles.
Raamat. Ei ma ava. Vihik. Ka ei sulge.
Hirm on see, kui enam kartagi ei julge,
kui on ühes päevas kümneid kordi surdud.
Ära ole ülbe, nii ka sina murdud.
[...]
Taevas kisub kõrgeks, sügis astub maha.
Jälle kukub asju diivanite taha.
-Juhan Viiding
Taivas käy korkealle, syksy maahan lankeaa
tavaroita jälleen sohvien taakse putoaa.
Istun liikkumati itseni syleilyssä
en yhtään kaipaa tarttua mihinkään.
Kirja. En sitä avaa. Vihko. Sitäkään en sulje.
Kauhu on sitä, kun ei edes pelätäkään rohkea,
kun on yhdessä päivässä kymmeniä kertoja kuollut.
Älä ylpeile, kyllä sinäkin murrut.
[...]
Taivas käy korkealle, syksy maahan lankeaa.
Tavaroita jälleen sohvien taakse putoaa.
|
All Comments (0) Comments